Veijarit keppostelemassa

Nokosilla kiipeilypuussa.

Pilli on osoittautunut varsinaiseksi veijariksi. Se on aina ensimmäisenä menossa kiellettyihin paikkoihin, kuten vaatekomeroon.

Molemmat kissat tykkäävät olla nykyään sylissä. Pulla tosin pitää ottaa syliin, Pilli tulee itse. Kovin kauan ne eivät sylissä viihdy, koska lähtevät toisen perässä juoksemaan.

Koska Pilli on selkeästi vilkkaampi ja tutkijaluonne, niin todennäköisesti juuri Pilli on useasti kaatanut paperikorin sekä pari huonekasviani. Myös vessapaperirulla on rullattu auki pari kertaa, ei tosin onneksi silputtu. :) Vessaharjalla tykkäävät molemmat leikkiä, yleensä teline löytyy eripuolelta pönttöä kuin harja.

Pilli siivousämpärissä.

Ensimmäinen imurointi oli klassista kissakäyttäytymistä, eli heti pakoon. Lattian luuttuaminen tietty onkin tosi hauskaa Pillin mielestä, ja moppia pitääkin koko ajan jahdata. Pulla tarkkaili kauempaa.

Tällä viikolla Pilli hyppäsi ensimmäistä kertaa tiskipöydälle. Pulla ei ole vielä hypännyt, vaikka se tykkää lelujen perässä kyllä hyppiä korkeallekin. Pilli taas tykkää enemmän kiipeillä.

Pulla lavuaarissa.

Pennut ovat nyt tavanneet vanhempieni kissan Mirrin kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta oli Tampereella ja mökillä oltiin kaksi viikkoa sitten. Mirri näyttää hyväksyvät pennut, vaikka näyttääkin vähän aggressiivisemmin varoittavan liian rohkeasta lähestymisestä näyttämällä käpälää ja sähisemällä. 

Pennutkin ovat sähisseet, mutta mitään konfliktia ei ole sattunut. Varovaista tarkkailua puolin ja toisin. Jos satutaan nokikkain, niin haistellaan kyllä rauhassa, eikä heti aleta sähisemään.

Pulla ja vessaharja.

Me ei tehty mitään...

Pilli ja Pulla ovat asettuneet taloksi

Heti piti mennä huonekasvia tutkimaan.:)

Suuremman surun hellitettyä aloin katsella reilu viikko sitten kissanpentuja netistä. Kävin sitten hakemassa Myllykoskelta viime viikon keskiviikkona kaksi kissanpentua. :) Ne saivat nimekseen Pilli ja Pulla. Pilli on musta ja Pulla mustavalkoinen.

 

Luonteeltaan kisut ovat erilaisia. Pilli on seikkailunhaluisempi ja haluaa tutkia joka paikkaa. Pulla on arempi ja vähän pienempi, mutta sekin kyllä menee siskonsa perässä sinne, minne ei saisi mennä. :) Pilli juttelee jonkin verran, ja erityisesti ruoka-aikaan vähän kovemminkin. Pullastakin lähtee ääntä, mutta hyvin harvoin ainakin toistaiseksi.

 





Pulla ja nalle.
 



Molemmat pennut ovat kovia kehräämään, ei tarvitse kuin puhua niille, niin johan alkaa pörinä. :) Sylissä ne ovat käyneet lyhyesti muutamia kertoja. Usein lepohetki keskeytyy siihen, kun kaveri alkaa lattialla leikkimään ja siihen tietty pitää päästä mukaan.



Kävin rokotuttamassa pennut tällä viikolla. Ne ovat nyt 13-viikkoisia. Jouduin perjantaina käymään toistamiseen lääkärillä, koska Pilli alkoi torstai-iltana läähättämään kieli pitkällä, kesken leikkimisen. Sillä oli ollut aiemminkin jo vikisevä ja hieman rahiseva hengitys, josta olinkin maininnut lääkärille rokotuksen yhteydessä.

 



Pilliltä otettiin röntgenkuvat, eikä mitään onneksi löytynyt sydämestä tai keuhkoista. Lääkärin mukaan pentujen leikit saattavat mennä joskus mennä vähän yli, koska pennut eivät osaa arvioida omaa jaksamistaan.  Jos vastaavia oireita tulee vielä useammin, niin seuraava askel olisi ultraääni. Astmaa ei noin pienillä pennuilla yleensä ole, eikä rankkaa lääkitystä (mm. kortisoni) pennulle oikein suositellakaan. Kuukauden päästä pennuille annetaan vahvisterokotus, jolloin Pillin tilannetta tarkistetaan, jos on tarvetta.



Pulla huilaamassa.




Pilli nokosilla.





Jäähyväiset Pörrille

Pörri 15.7.2013 - 3.7.2015
 

Kaksi viikkoa sitten, perjantaina 3.7. illalla sain äidiltäni puhelun, joka oli suuri järkytys. Rakas kissani Pörri oli löytynyt kuolleena mökkimme vintiltä. Ulkoisia vammoja ei näkynyt, se näytti vain nukkuvan.

 

Itse olin 400 km päässä Saimaalla vuokraamallani mökillä. Itkin varmaan 12 tuntia lähes koko ajan. Muutaman tunnin sain nukuttua. Lähdin jo lauantaina mökiltä, vaikka mökki oli käytössä sunnuntaihin asti. Multa meni täysin lomafiilis, ei tehnyt mieli uida tai soutaa tms.

 

Kotimatka sujui suht hyvin, vaikka useampaan kertaan jouduin pidättelemään kyyneleitä. Olin pari päivää kotona Espoossa ja siivosin lelut lattialta ja pesin ruokakupit.

 

Maanantaina ajoin mökillemme ja menin heti istumaan Pörrin haudalle. Pyysin anteeksi, että en ollut paikalla. Olisin tietty halunnut olla paikalla, mutta helteiden vuoksi oli mahdotonta odottaa saapumistani Saimaalta.Veljeni oli tuolloin mökillämme käymässä tyttärensä kanssa. Veljeni kaivoi Pörille haudan mökkimme takapihalla, vuonna 2009 kuolleen Missun viereen.

 

Pörrin kuolinsyy oli todennäköisesti loukkaantuminen. Satuin näkemään, kun Pörri kiipesi puisen autopukin päältä koivuun ja tiputtautui saman tien alas. Pörri ei kuitenkaan pudonnut maahan, vaan se osui kylki edellä autopukin reunaan ja siitä alas maahan asti. Minä menin katsomaan, että kaikki oli ok. Mitään vammaa ei näkynyt ulkoisesti eikä myöskään kissan käytöksessä.

 

Ilmeisesti Pörrille oli tullut jokin vatsakalvon tulehdus/sisäinen verenvuoto joka pikkuhiljaa paheni. Noin viikko tämän jälkeen Pörri menehtyi. Sitä edeltävänä päivänä Pörri ei ollut syönyt mitään. Kuolinpäivänään se oli vain maannut minun sängyssäni peiton alla, kuten sillä oli tapana. Äitini oli ihmetellytkin, että se oli koko päivän sängyssä. Pörrin askel oli ollut myös hieman horjuva.

 

Sydämeni on särkynyt. Pörri oli mun ensimmäinen oma lemmikkini, mutta ei varmasti viimeinen. Pörriä ei mikään kissa voi korvata, se oli niin ainutlaatuinen persoonallisuus.

 

Lepää rauhassa, Pörriäiseni!

Vapaana mökillä!

Takapihalla.
 

Pörri on päässyt muutaman kerran juoksemaan vapaana ulkona mökillä. Olen seurannut sen menemisiä lähes koko ajan. Pörri on juossut innoissaan Mirrin kanssa pihalla häntä melkein paksumpana kuin kissa itse. :)

 

Tietty puuhunkin on pitänyt kiivetä. Yleensä se vain hyppää kiinni puun runkoon,  ja jatkaa alas hypättyään juoksuaan seuraavaan puuhun.  Viime viikonloppuna Pörri kiipesi niin korkealle, että hädin tuskin yletyin ottamaan sen alas.

 



Kiveltä näkee hiiret paremmin.
 



Pörri ei osaa tulla takaperin alas, vaan tulee vauhdilla pää edellä alas. Näin tekee myöskin Mirri, joka ei pahemmin kiipeile puissa. Harjoitteluahan se vaatii. :)

 

Juhannuksena menen viime vuoden tapaan viikoksi mökille. Pörri jää sinne myös toiseksi viikoksi, kun itse menen Saimaalle mökkeilemään ja veneilemään.

 

Positiivista oli, että Pörri itse halusi aina sisälle. Sitä ei tarvinnut jahdata yömyöhään. :) Yritän totuttaa Pörrin siihen,  että se on ainakin aluksi ulkona ainoastaan silloin kun joku sen ihmisistä on myös ulkona. Siten se toivottavasti tottuu tulemaan itse sisälle, kun ketään ei näy.

Kissahistoriikki, osa 3/3: Mirri

Mökin ikkunalla.

Äitini hankki Mirrin muutama kuukausi Missun kuoleman jälkeen syksyllä 2009. Äiti päätti kissan nimen jo paljon ennen sen hankkimista. Mirri on kiltti kissa, joka ei pelkää ihmisiä. Se suostuu menemään ainoastaan äidin syliin.

Mirrin kehrääminen on niin hiljaista, että sitä ei tahdo kuulla. Itsekin olen kuullut sen vain tietokoneella, kun äitini oli äänittänyt Mirrin kehräystä todisteeksi. :D Silloinkin piti laittaa kaiuttimet täysille, että edes vähän pörinää kuului. :)
 

Kaverukset nojatuolissa.

Mirri myös maukuu hyvin harvoin ja pienellä äänellä. Mökillä sitä kuulee useammin, kun se ilmoittaa haluavansa pihalle. Ruokaa en ole sen ikinä kuullut huutavan, toisin kuin Pörri tekee päivittäin. :)

Mirri juoksee mökillä kesät vapaana ja jahtaa hiiriä. Se ei kylläkään syö niitä, ainoastaan leikkii, kunnes ne kuolevat. Sama pätee esim. sudenkorentoihin, joita löytää helposti useammankin kitumasta nurmikolla kesäisenä päivänä.

Kun hankin Pörrin syksyllä 2013, Mirri otti sen heti hyvin vastaan. Ikinä ne eivät ole tapelleet, muuta kuin leikkisää kissapainia. Kun tulen käymään vanhemmillani Tampereella, Mirri on aina ensimmäisenä vastassa ovella. Jotenkin se tietää sen kuka on tulossa. :)

Kissahistoriikki, osa 2/3: Missu

Missu ja Emmi.
 

Missu tuotiin meille isoäitini luota vuonna 1994 pentuna. Täysvalkoinen Missu oli pentueen pienimpiä ja oli  usein jäädä ilman ruokaa isossa pentueessa.

Meiltä Missu sai kuitenkin rakastavan kodin. Se oli luonteeltaan kiltti, eikä pelännyt ihmisiä. Kuitenkin se saattoi yllättäen raapaista tai puraista, jos ei ollut varuillaan. Arvaamattomuus kuului myös sen luonteeseen.

Missu suostui olemaan ainoastaan äitini sylissä. Se antoi kuitenkin ottaa itsensä suht helposti kiinni esim. valokuvausta varten (ks. ohessa). :)

Missulla oli pari ensimmäistä vuotta kaverinaan cockerspanieli Emmi (1985-1996). Missu piristi jo hieman eläköityneen oloisen Emmin elämää huomattavasti.

 

Saimme todistaa useita hauskoja hetkiä, kun kaveukset juoksivat ympäri taloa, usein sen seurauksena, että Missu oli lyönyt Emmiä käpälällä esim. kuonoon. :)




Minä ja Missu uutena vuotena 2004.
 

Emmin kuoltua -96, Missu haisteli jopa vielä vuoden päästä kylpyhuoneen lattiaa siitä kohdasta, mihin Emmi oli kuollut. Samalla se maukui surkealla äänellä. Kuulostaa uskomattomalta, että Missu olisi vielä niinkin pitkän ajan jälkeen muistanut surullisen tapahtuman. Emmi tietenkin oli Missun hyvä kaveri ja sanotaanhan sitä, että kissoilla on hyvä muisti.

Missu sairastui kohtutulehdukseen vuonna 2006 ja siltä leikattiin kohtu pois samana vuonna. Leikkaus nuorensi Missua usealla vuodella, ja se leikki melkein kuin pentuna konsanaan.



Vuonna 2009 Missu sai nisäkasvaimen, joka levisi myös muualle. Saman vuoden kesällä Missu kuoli rauhallisesti äitini sylissä eläinlääkärin nukuttamana. Missu haudattiin mökillemme, jossa se sai nauttia kesäpäivistä ja metsästää hiiriä.

Kissahistoriikki, osa 1/3: Tiia



Mina ja Tiia n. vuonna -83

Olen jo pitkään ajatellut kirjoittaa omasta kissahistoriastani. Skannailin vanhempieni luona vanhoja valokuvia, ja nyt päätin vihdoin ryhtyä kirjoittamaan aiheesta.

 

Ensimmäinen osa kertoo Tiiasta, joka oli 4-vuotias, kun synnyin. Taloon Tiia tuli pienenä pentuna vuonna 1973. Isosiskoni ei osannut vielä sanoa "kissa", vaan hän sanoi "tiia". Siitä kissa sai nimensä. :) 

 

Tiia ja minä olimme kuin paita ja peppu ja sen näkee myöskin oheisesta kuvasta. :) Olin aina juoksemassa sen perässä. Tiialla oli eräänlainen "papinkaulus". Se oli muuten kokonaan harmaa, mutta kaulassa oli valkoinen läikkä.

 

Yksi harvoista Tiian kuvista, jossa näkyy koko kissa.
 

Äitini on kertonut, että Tiia juoksi aina katsomaan minua, kun aloin vauvana huutamaan sängyssäni. Äiti ei ikinä jäänyt katsomaan, mitä Tiia mulle olisi tehnyt, vaan kiirehti itse ensin paikalle. Tuskinpa se olisi mitään sen kummempaa tehnyt, mutta toisaalta eihän sitä ikinä tiedä.


Tiia karkasi autostamme n vuonna -85, jolloin se oli 12-vuotias. Siihen aikaan ei käytetty mitään kuljetuslaatikoita, vaan Tiia matkasi kiltisti sylissä. Se pääsi livahtamaan avoimesta ovesta, kun olimme käymässä isovanhempieni luona.

 

Etsimme Tiia, mutta jouduimme lähtemään kotiin ilman sitä. Myöhemmin kuulin mummoltani, että naapuri oli kertonut ampuneensa pellolla kuvaukseen sopivan kissan, kun oli luullut kulkukissaksi. Silloin se ei ollut rangaistavaa, nykyään onneksi on.

 

Tiian ansiosta olen pienestä pitäen pitänyt kissoista. Meillä on ollut myös koiria, ja Tiian jälkeen meillä oli cockerspanieli Emmi (1985-1996). Emmille hankittiin vuonna -94 leikkikaveriksi Missu-kissa, josta kerron seuraavassa osassa.