sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Noutajakissa


Joulupörri
Joulu oli ja meni ja kinkkua tuli syötyä. Pörri tosin ei kinkkua päässyt maistamaan, se oli koko ajan piilossa jossain, kun oli enemmän ihmisiä paikalla.

Pörri ei aluksi ollut kiinnostunut joululahjaksi antamastani kilisevästä pallosta, mutta viime päivinä se on alkanut pyörittään sitä. 

Aiemmin kerroin, että Pörri oli alkanut noutamaan leluja kuten koira. Pörri näytti myös mun äidille Tampereella, miten se tuo leluhiiren ja tiputtaa jalkojen juureen. :) No, nyt Pörri on vienyt leikin uudelle asteelle. Se on tuonut lelun myös tiskialtaaseen ja vessan lavuaariin, ja ylipäätään joka paikkaan, missä teen aamutoimiani. 

Pörri jaksaa juosta hiiren perässä varmaan toistakymmentä kertaa. Kun mä en enää jaksa, ja haluaisin katsoa telkkaria, niin Pörri hyppää sohvalle mun syliini hiiri suussa. Jos se taas jättää lelun sohvan viereen, enkä ota lelua, niin se hyökkäilee mun syliini ja yrittää saada mua heittämään hiirtä.

En ole antanut Pörrin pakottaa mua leikkimään. Sillä on välillä sellainen meininki, että mun pitäisi tehdä juuri niin kuin se haluaa. Mutta ei sen uhoamisesta pidä välittää. :)

torstai 12. joulukuuta 2013

Joululahjoja



Olut on loppu, osta lisää.
Leikkasin vähän aika sitten Pörrin kynnet ensimmäistä kertaa. Aika show se oli, kun ei kissa oikein tahtonut pysyä aloillaan. :) Lopulta kaikki kynnet tuli leikattua

Täällä Espoossa oli muutaman tunnin ajan tällä viikolla lunta, ja annoin Pörrin mennä parvekkeelle. Tai oikeastaan vähän patistin sitä, eihän se halunnut kylmään mennä. Sen verran se käväisi, että tassunjäljet saatiin lumeen. :) Ei se arastellut kylmää lunta varpaissaan, mutta kääntyi kuitenkin melkein heti takaisin sisälle.

Pörri on nyt ottanut tavakseen melkein joka päivä hakea multakokkareita mun rahapuustani. Yritin jotain esteitä laittaa kasvin eteen, mutta eihän se ole auttanut. Usein joutuu lakaiseen lattiaa, kun tulee töistä.

Kävin eilen jouluostoksilla ja totta kai Pörrillekin piti ostaa. :) Yksi sen lempileluista oli pieni punainen leluhiiri, mutta siitä purkautui naru melkein kokonaan, eikä se enää Pörriä kiinnostanut. Se oli selkeesti harmissaan lelun menetyksestä. Pitihän mun sitten ostaa lisää pikkuhiiriä. Ja rapisevia vielä. :) Lisäksi ostin muovipallon, jossa on kilisevä kello sisällä. Se menee takuuvarmasti jäähylle aina yöksi. ;)

Eilen aamulla olin ilmeisesti hieman unenpöpperössä, kun oikein mikään ei tuntunut pysyvän hyppysissä. Roll on-dödöpurkin tiputin kylppärin lattialla ja meni ihan kissan pään vierestä. Vähän sen jälkeen tiputin keittiössä juomalasin lattialle tuhannen pirstoiksi. Oli tosiaan onni, että kissa ei ollut mun jaloissa pyörimässä, kuten se yleensä on. Jouduin sitten tietty harjaus- ja imurointihommiin ennen töihin lähtöä. Pörri oli lukittava operaation ajaksi kylppäriin, kun sehän olisi halunnut olla mukana sirpaleita siivoamassa. :)



sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Jouluvalot kissataloudessa

Lue nyt tässä sitten sanomalehteä.
Pörri keksi uuden leikin, se alkoi yhtenä päivänä noutamaan heittämiäni leluja, ihan kuin koira. :) Varmaan kymmenen kertaa heittelin sille lelua.

Pörrin silmät ovat vetistelleet hyvin vähän viime aikoina. Silloin tällöin se kyllä vielä aivastelee. Toivottavasti flunssa menee ohi, kun se kasvaa ja vahvistuu ja parantaa vastustuskykyään.

Nyt kun joulu lähestyy, laitoin kynttelikköjä ikkunaan. Pörri ei ole niistä ollut kiinnostunut, mutta eilen se yritti näykkiä yhden kynttelikön virtajohtoa. Komensin tietty sitä heti. Toivottavasti ei ala enempää kiinnostumaan johdoista. Ne ovat onneksi paksumpia kuin esim. kännykän laturin johto, joten ei niitä helposti rikki saa.

Harkitsin jouluvaloja olohuoneen ikkunaan, mutta luovuin heti ajatuksesta. Pörri tietty repisi ne alas ja söisi ohuet johdot poikki. Niinpä laitoinkin valot parvekkeelle. Ne sai näppärästi kiinnitettyä kissan turvaverkkoon.

Pörri on viime aikoina ollut taas kiinnostuneempi mun huonekasveista. Tietty, kun heitin sen kissaruohon roskiin, kun se vaan leikki sillä. :) Ei mulla myrkyllisiä kasveja ole, ja se onkin kiinnostunut enemmän multakokkareista, joita se joskus nappaa kasvin juurelta.

Viime viikolla Tampereella käydessäni Pörri ei ollut hirveän kohtelias emäntää kohtaan. Istuimme äitini kanssa vierekkäisissä tuoleissa, ja Pörri oli mun sylissä. Se kävi äidin sylissä kääntymässä, vapautti hieman kaasua ja hyppäsi saman tien takaisin mun syliin. :D Kai se ajatteli, ettei omistajan sylissä parane piereskellä. Oikein ajateltu.