sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Energiapakkaukset


Kissanpeti.
Kiipeilyä verhoissa. Lisää kissanmentäviä reikiä sohvassa. Silputtu karhunkieli keittiön lattialla. Hyppelyä amppeliin sängyn reunalta.

Täytyy sanoa, että nämä kissat ovat kyllä todella eläväisiä, eikä niille tunnu riittävän mitkään aktiviteetit, mitä niille olen hankkinut. Tilasin viime viikolla netistä raapimislevyn, jonka aion sijoittaa strategisesti oikeaan paikkaan, eli nojatuolin ja sohvan väliin. Toivon tämän vähentävän kisojen kiinnostusta sohvaan. Vaihdoin muutama päivä sitten pahvilaatikon (piilopaikka) ja pienen raapimispuun paikkaa samasta syystä. Sohva ei tunnu enää kiinnostavan niin paljon.

Ja hyvä niin, koska sohva alkaa olla tiensä päässä. En ole pystynyt millään estämään kissojen tunkeutumista sohvan sisään, ja pohjassa onkin jo useampi reikä. Olen harkinnut uuden sohvan ostamista. Ehdoton kriteeri on, että siinä ei ole takana tai pohjassa ohutta kangasta, jonka kissa repii helposti auki.

Kaksi viherkasvit nämä pikkupöntöt ovat jo tuhonneet ja kolmas on viimeistelyä vaille valmis. Makuuhuoneen katosta roikkuva amppeli on saanut kyytiä, kun kissat hyppivät siihen ja repivät oksia ja lehtiä irti. Juoru on muutenkin jo kuivunut, joten se lentää roskiin. 

Jälleen yksi onnistunut projekti Oy Pillijapulla Ab:ltä.

Pilli ja matto.
Olin kuukausi sitten Saimaalla kylpylälomalla, ja äitini saapui Tampereelta kissavahdiksi. Hän teki lomani aikana matonkuteista hienon kissapedin. Myöhemmin hän teki myös hienon maton sekä tohvelit. Äitini tekee näitä harrastuksenaan ja on valmis tekemään näitä tilauksesta. :)

7 kommenttia:

  1. Hauskat termiitit :)

    Tosi upea matto...

    VastaaPoista
  2. Hihi, hauskat pikku tuholaiset sulla. Toivottavasti nää mun tuholaiset ei kuule juttua tosta amppeliin loikkimisesta...
    Ihana tuo pesä!

    VastaaPoista
  3. Ihanat ja energiset kissat sinulla. :) Tuo peti ja matto ovat niin taitavasti tehtyjä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kaikille kehuista. :) Mun äiti tosiaan tekee näitä tilauksesta. Mulle voi laittaa privaa jos kiinnostusta on.

    VastaaPoista
  5. Voi pikkuisia! Mutta vaikka kuinka kisut tekisivät tuhoaan, niitä voi vain rakastaa :) Ihanat kissat ja hieno blogi, seuraan heti kun koneen äärelle pääsen, terveisin fellow cat blogger. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Daphnya! On noi kyllä mahtavia kissoja, ei niille voi vihainen olla. :)

      Poista
  6. Tosi hienoja käsitöitä! Tarvetta varmasti löytyy myös jossain vaiheessa.
    Hyvä ja hauska johtopäätös tapaukselle sohva :) Aika vallattomia pikkuisia, ja kasvavat onneksi tuostakin vielä ohi ennen pitkää.
    Itse oon ajatellut jokatapauksessa kissojen vuoksi hankkia vain second hand -sohvia jatkossa. Materiaalillakin on väliä tietty mutta eipähän ole niin suuri menetys. Huoletonta käyttöä varten.

    VastaaPoista