maanantai 3. marraskuuta 2014

Rokotuskäynti ja uusi lelu

Ei se mua täältä löydä.
Käytin Pörrin kissaflunssan täydennysrokotuksessa muutama viikko sitten. Se olikin Pörrille tarpeen, sillä sen oikea silmä oli viime aikoina alkanut punottamaan. Rokotuksen jälkeen punoitus hävisi melkein saman tien.

Jotenkin Pörri taas aavisti, minne se on joutumassa. Se piiloutui sohvan taakse, eikä suostunut tulemaan pois, vaikka yritin houkutella sitä namipaloilla. Eipä siinä muuta sitten kuin siirtämään sohvaa sen verran, että sai pörriäisen pois piilostaan. :) Eläinlääkärillä Pörri käyttäytyi tosi hyvin, kuten aina ennenkin. Eläinlääkäri kehuikin, että on todella kiltti kissa, kun antoi tutkia itseään ilman mitään protesteja.

Ostin Pörrille uudentyyppisen lelun jokin aika sitten. Kyseessä oli ns. onkilelu, eli keppi, jonka päässä oli naru ja syöttinä semmoisia höyheniä ja jotain muita hörhelöitä. Lelu oli Pörrille todella mieleinen, itse asiassa paras lelu koskaan. Se jaksoi jahdata sitä vaikka kuinka pitkään. Kun laitoin lelun lopulta hyllylle, Pörri huusi sen perään. Se myös pyysi usein lelua tuijottamalla hyllyä ja maukumalla. :)

Harmi kyllä, lelu ei kestänyt Pörrin käsittelyä, vaan höyhenet ja muut hörhelöt irtosivat nopeasti. Ruokakaupassa ei enää myöhemmin näkynyt niitä leluja. Se maksoi vain pari euroa, ja se selittänee lyhytikäisyyden. Olisin voinut ostaa vielä ehkä toisen, kun Pörri siitä niin paljon piti.









2 kommenttia:

  1. Hah, meilläkin kaikki höyhen lelut hajoaa ihan supervauhtia, nopein totaalituhoutuminen vei tasan tunnin. :D

    VastaaPoista
  2. Joo, ei ne kissan käsittelyssä kauan kestä. Tosi mieleinen lelu oli, Pörri huusi yksittäisenkin höyhenen perään, kun heitin roskiin. :)

    VastaaPoista