sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Leluhiiren uimakoulu ja korvanpuhdistussessio



Kauppakassissa.
Pörri on innostunut kylvettämään leluhiirtään vesikupissa. En oikein ymmärrä kyseistä innostusta. Viimeksi perjantaina töistä tullessani leluhiiri oli laitettu uimaan. :) Mirrikin joskus pienenä kuskasi leluja ruokakippoon, mutta ei se ottanut sitä tavaksi. 

Hankin tällä viikolla kotiteatterin, ja kissakin on huomannut äänenlaadun muutoksen. Kaikki kuulostaa nyt niin aidolta, että Pörri on vähän väliä ihmeissään. Se on tutkinut myös subbarin kyljessä olevaa koloa ja tunkenut käpäläänsä sinne. :) 

Olen huomannut, että Pörri on taas alkanut rapsuttamaan korviaan. Tarkemmin korvia katsottuani huomasin, että korvalehden sisäpuolella on jotain ruskeaa, ettei taas olisi korvapunkkeja. Ne kyllä jo hoidettiin kahdella eri käynnillä eläinlääkärillä, eikä Pörri ole pihalla käynyt. Ehkä se oli vaan jotain muuta moskaa. 

Joka tapauksessa ostin apteekista korvanpuhdistusainetta. Siitä Pörri ei pitänyt ollenkaan. Suippo pullonkärki piti laittaa korvakäytävän suulle ja puristaa kerran pullosta. Pörri puristeli saman tien päätään ja mä sain aineet silmilleni. :D

Jännä juttu oli huomata, että kissa voi tosiaan laittaa korvansa vaakasuoraan ja jopa hieman alaspäin, jos niin haluaa. Jouduin nostamaan korvaa, että sain nesteen sisään. Pörri kertoi tuolla tavalla, että tänne ei taatusti mitään laiteta. 

No, siitä viisastuneena kastoin vanupuikon puhdistusnesteeseen ja sillä homma hoituikin paremmin. Korvakäytävää tietty ei kannata puikolla sohia, jos vaikka vanu jäisi korvan sisään tai puikon työntäisi liian syvälle.




1 kommentti:

  1. Heh. Tuon miä ymmärrän. Olen jo toista vuotta kuljettanut kaikki paperitöllöt uimaan vesialtaaseeni. Siellä niitä hetken pyöritän ja sitten kuljetan äiskän sänkyyn. Arvaa tykkääkö? Heh. -myrtti-

    VastaaPoista