maanantai 24. maaliskuuta 2014

Kaverin ja auton uudet hajut

Pörri valjaissa parvekkeella.

Mulla oli kaveri kylässä pari viikkoa sitten. Ensin Pörri meni sohvan alle piiloon, ja tunnin vierähdettyä päätin ottaa sen pois sieltä. Pörri ystävystyi nopeasti kaverini kanssa. Aluksi se nouti hiirtä mulle, mutta ei uskaltanut hakea kaverin heittämää samaa hiirtä. :)

Yöllä Pörri kävi olohuoneen sohvalla haistelemassa ja kutittelemassa kaverin naamaa. Totta kai Pörri kiikutti myös hiirtä kaverin viereen. Hän heittikin sen pois ja Pörri tietty nouti sen takaisin. :D

Nyt kun ilmat alkaa oikein kunnolla kaunistua ja lämmetä, pitää Pörrin kanssa mennä pihalle valjaiden kanssa. Oheisessa kuvassa Pörri tutkii suurta aarretta, viereisestä koivusta pudonneita oksan pätkiä. Niitä aina roudataan sitten sisälle. :)

Varasin Pörrille ajan sterilisaatiolle huhtikuun lopusta. Pörri on nyt n. 3 kiloinen, mutta ajattelin, että antaa kasvaa vielä vähän. Iso kissa Pörristä ei varmasti tule.Kasvattajakin sanoi, että se oli pentueen pienin. Mirriin verrattuna Pörrillä on vielä aika paljon kirittävää. Tosin kissathan kasvaa fyysisesti johonkin kahteen ikävuoteen asti, ja Pörri on vasta 8 kk.

Vaihdoin viikko sitten autoa ja Pörrillä oli oma painava sanansa sanottavana, kun se pääsi ensimmäistä kertaa kyytiin. Haju oli tietty erilainen, osin puhdistusaineidenkin takia. Pörri maukui heti autoon päästyään ja keskustelu eteni seuraavasti:

-Hyvä auto tää on.
-Mau! 
-Onpas.
-MAUU!!

Annoin Pörrin saada viimeisen sanan ja pian se tottuikin autoon ja nukahti. Olisi kai pitänyt ottaa Pörrikin mukaan koeajolle, olis myyjä voinu ihmetellä. :D




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti